maanantai 7. marraskuuta 2016

Ensimmäinen päivä

Hei!

Tänään päivä alkoi klo 7.00 herätyksellä. Menin aamupalalle. Vähän olin hukassa miten täällä toimitaan, mutta kysymällä sekin selvisi :) Aamupalan aikana koulun kansaivälisyyskordinaattori Tina, tuli tapaamaan minua ja sovimme tapaavamme tunnin päästä. 
                     Tina esitteli minulle koulua ja haimme minulle leipomovaatteet. Olisin saanut nähdä possun teurastuksenkin mutta kun näin ne elottomina hihnalla, en oikein innostunut. Vaikka enhän mä mikään vegetaristi ole. Oli vain niin surullista nähdä ne ensin elossa toisella puolella ja toisella puolella ne olivat jo elottomia :(( Minusta ei olisi teurastajaksi. Onneksi ei tarvinnut teurastusta loppuun asti katsoa. 
                 Kierroksen jälkeen lähdimme Roskildeen pienelle kierrokselle. Tina kertoi eri kaupoista ja kiersimme leipomoita katselemassa tanskalaisia tuotteita. 
                   Kierroksen aikana huomasin, että Tanska on todella kallis maa. Kyllähän se oli tiedossa jo ennen matkaa, mutta nyt se sitten tuli rytinällä tajuntaan. Leipä täällä maksaa 6€!!! Siis sellainen rieskan kokoinen! MITÄ!?? 
         Kiitollinen olen siitä, että saan aamupalan, lounaan ja päivällisen ilmaiseksi täällä. Iltapalaa en hirveästi ole ikinä syönyt, joten taidan ostaa vain hedelmiä välipaloiksi. Ruuasta puheen ollen. Ruoka täällä on hieman erilaista kuin Suomessa. Tarjolla oli tummaa leipää, jonka päälle kasattiin leikkelettä ja erilaisia päällysteitä, kuten paahdettua sipulia ja jonkinlaisia ns. kastikkeita. Tarjolla oli myös perunaa, pestopastaa, kananmunia joiden päällä katkarapuja jonkinlaisen smetanan tyylisen jutun päällä :D Hirveän vaikea selittää. Mutta ruuasta tuli kylläiseksi ja oli hyvää :)
    Tapasin tänään muutaman opettajan, joiden opetuksessa tulen olemaan. Mukavan oloista porukkaa. Kierroksen jälkeen oli oikeastaan loppupäivä vapaata. Kävin kaupassa ostamassa vähän herkkuja ja käsisaippuaa, kun ei sellaista täällä ollut. Aldi oli kyllä aika halpa kauppa verrattuna muihin tanskalaisiin kauppoihin. Aldi oli vähän niin kuin lidl. Iltapäivällä piti käydä palauttamassa papereita vielä Tinalle ja viideltä kierros asuntolassa. Sitten vielä päivälliselle.
Päivällisellä oli salaattia, perunaa, possua, kanatikkuja ja lasagnea. Otin kaikkia muita paitsi lasagnea. Hyvää oli! Ruokailun jälkeen kierrettiin asuntolan tilat läpi. Täällä on niin monta aktiviteettia! On elokuvateatteri, liikuntasali ja klubikin! Klubilla oli biljardipöytiä, ilmakiekkopöytä, jalkapallopöytä jne.
Nyt kirjoittelen tätä päivitystä tästä päivästä. Vaikka ei tänään hirveästi ole tehnyt, väsyttää ihan hirveästi! Mutta näihin kuviin ja nähin tunnelmiin hei hei!
Roskilden vankila




Roskilden tuomiokirkko. Ei keretty lähempänä käydä katsomassa. 

-Yours truly, Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti