torstai 10. marraskuuta 2016

Vadelmakakkua

 Hejssan!

Tänään tehtiin vadelmakakkua. Aloitettiin kakkupohjien teolla. Kun ne oltiin saatu valmiiksi, tehtiin täyte, johon tuli vadelmaa, kermaa, sokeria ja liivatetta. Täällä liivatetta tehdään myös lehmästä. Täytimme kakut ja hyytymisen ajan oli tauko ja harjoittelimme erilaisia pursotuksia, joka oli mielestäni vähän turhaa minun kohdalleni, koska osasin jo tehdä jokaisen pursotuksen, jota harjoiteltiin. Mutta ainahan voi harjoitella lisää. Sitten tehtiin suklaaspritsauksia koristeisiin. 
    Kakku otettiin kylmästä ja ympärille laitettiin marsipaania, pursotettiin kermaruusukkeet päälle ja asetimme vadelmat ja suklaat koristeiksi. Ja siivouksen jälkeen oli päivä pulkassa.


          Minua ärsyttää.. Tiedän, että osaan tehdä kaiken mitä täällä tehdään, mutta koska ainekset ovat eri kielellä ja en tiedä ihan että missä tarvikkeet ovat ja täällä on niin eri menetelmät kaikkeen. Jos saisin ohjeet englanniksi (jotka varmaan sitten ensi viikolla saankin, kun muut vaihto-oppilaat tulevat) osaisin tehdä itsenäisestikin kaiken, enkä tarvitsisi jatkuvaa "holhousta". Jospa ensi viikolla saisin tehdä vähän omatoimisemmin asiat vaikka pitäisikin olla ryhmässä. Kun on tottunut tietynlaiseen työrytmiin, niin täällä tuntuu että olisi ykkösvuodella opiskelemassa tätä alaa, vaikka onkin jo melkein valmistunut leipuri-kondiittori. Mutta jospa se tästä. Eilen oli mukavaa kun sain tehdä drømmekagea todella itsenäisesti. Vaikka onhan se mukavaa, kun on joku jolle jutella päivän aikana.

Kiitos lukemisesta ja anteeksi lopun ajatusten purkamisesta. :)

-Yours truly, Elli


1 kommentti:

  1. Kyllä on upea kakku! Pian sä opit, missä mitäkin on - ja ehkä puhut muutaman viikon päästä jo tanskaakin ;)

    VastaaPoista